Kävin aamupäivällä tutustumassa uuteen liikuntakeskukseen. Ilmaiseksi kun pääsin.
Varsinaisestihan tämä tyttö treenaa aivan muualla, ja paljon, mutta välillä on tietysti hyvä katsella ympärilleenkin.
Noh, olihan se oikein hieno ja fiini paikka. Ehkä vähän liiankin.
Puku- ja pesutiloista iso plussa, mutta salin puoli sai tämän vakiintuneen lihasrääkkääjänkin hieman hämmentymään. Laitteita oli jos jonkinmoisia. Sellaisia ufon näköisiä avaruusmoduleita joka nurkalla.
Siinä meikäläinen sitten seisoa toljotti niitä viimeisen päälle olevia LCD-näyttöjä, joita oli joku himojumppari kytkenyt joka saatanan vipstaakkiin.
Tarvitseeko joku todella tietokoneen kertomaan, kuinka monta toistoa on tehnyt?
Entäs ne painopakat sitten? Häh?
Ketään väheksymättä tai morkkaamatta, en voi kuin ihmetellä, että millaisille riisitautisille himpuloille suunnitellaan laitteet, joiden maksimipainomäärä ei vastaa edes minun kokoiseni naisen maksisuorituskykyä..?
LCD-näytöllä vilkkuu ja laite piipittää jatkuvasti omiaan.
Siirtykäämme vapaapainojen pariin. Voih! Kuinka vähän niitä onkaan!
Päädyin sen sijaan katsastamaan hienoiksi remontoidut ryhmäliikuntatilat, jotka tekevät vaikutuksen.
Kokonaisuudessaan tämä liikuntakeskus oli aivan mahtava. Kenelle tahansa muulle, paitsi tälle naikkoselle.
Minä kun kaipaan kunnon punttisalia, enkä mitään hienostoympäristöä, jonne tullessaankin on meikattava, ettei näytä typerältä. Tai jossa sinua tuijotetaan kummastuksesta kankeana, kun kiroat, ähiset ja yniset viimeisiä kyykkyjä raivotautisena vääntäessäsi.
Palatkaamme maanantaina takaisin tuttuun ja turvalliseen ympäristöön Tampereen ydinkeskustaan.
Kusti kuittaa ja kiittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti